Hellunen on lämminhenkinen ja leikkisä lastenmusiikkiprojekti, joka tekee musiikkia pienille korville ja suurille sydämille. Hellusen laulut kulkevat lapsen arjessa tunteiden, oivallusten, leikin ja yhdessäolon äärellä, pilke silmäkulmassa, mutta lapsen maailmaa kunnioittaen. Hellusen musiikki on suunnattu erityisesti 2–7-vuotiaille ja heidän perheilleen.Hellusen takana on laulaja-lauluntekijä Siru Airistola. Syksyllä 2026 julkaistava debyyttialbumi kokoaa yhteen 10 laulua lapsen päivästä aamusta iltaan.
[email protected]
Hellunen on uusi kotimainen lastenmusiikkiartisti, jonka taustalta löytyy kokeneita musiikintekijöitä. Solistina ja säveltäjänä toimii Siru Airistola, sanoituksista vastaa Jaakko Linnovaara ja tuotannosta Jyri Sariola. Mukana kuullaan myös eturivin ammattimuusikoita, muun muassa Lenni-Kalle Taipale (piano) ja Petteri Sariola (kitara).Debyyttisingle Mul on ikävä kertoo koskettavasti ja samaistuttavasti tunteesta, joka on tuttu niin lapsille kuin aikuisille. Laulu antaa sanat ikävälle – tunteelle, joka kuuluu olennaisena osana lapsuuteen ja kasvamiseen.Kevään aikana Helluselta ilmestyy toinen single, ja alkukesästä julkaistaan kokonainen albumi. Tulevan levyn teemana on 2–7-vuotiaiden lasten ja lapsiperheiden arki heräämisestä iltarutiineihin. Hellusen tavoitteena on tehdä musiikkia, joka kunnioittaa lapsen kokemusmaailmaa mutta puhuttelee myös aikuisia.Hellunen – lauluja pienille korville, suurille sydämille.
Töissä lätäköissä
Säv. Siru Airistola · San. Jaakko Linnovaara · Sov. Jyri Sariola
Näytä sanat
aikuiset miettii onpa harmaa ilma
synkkä ja tylsä ja tyhmä sadepäivä
pilvetkin näyttää muka uhkaavilta
eikö ne oikein ymmärrä näitä säitä
hei meitä ei oo tehty sokerista, ei oo ei oo
sisällä turha olis tänään olla
kun ryömiä voidaan hiekkalaatikolla
sun kanssa ei ole tylsää
sade saa meidät nauramaan
kun tanssitaan lätäköissä
kuraa, mutaa, tuu mukaan
nää olis töissä
lätäköissä
kun puroihin täytyy tehdä pato
mainio kaivinkone on kumisaapas
onko tuo käärme vai kastemato
aikuiset, rohkeasti tutkikaapas
sun kanssa ei ole tylsää
sade saa meidät nauramaan
kun tanssitaan lätäköissä
kuraa, mutaa, tuu mukaan
nää olis töissä
lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
sun kanssa ei ole tylsää
sade saa meidät nauramaan
kun tanssitaan lätäköissä
kuraa, mutaa tuu mukaan
nää olis töissä
lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
Lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lä-lätäköissä
Mul on ikävä
Säv. Siru Airistola · San. Jaakko Linnovaara · Sov. Jyri Sariola
Näytä sanat
Miksi lähdet pois
Hämärään aamuun
Miksei leikitä
En ymmärrä
Enkö jäädä vois
Vielä sun syliin
Mua itkettää
Kun en ymmärrä
Ikkunaan mä jään
Sydämii piirtään
Jotain tuntuu rinnassa
Puristavaa
Kun mä mietin sinua
Ootko jossain kaukana
Jotain tuntuu rinnassa
Puristavaa
Enkä tahdo poskelta
Kyyneleitä kuivata
Mul on ikävä
Surun unohdan
Nauraen juoksen
Sitten äkisti
Sut muistankin
Ikkunaan mä jään
sydämii piirtään
Jotain tuntuu rinnassa
Puristavaa
Kun mä mietin sinua
Ootko jossain kaukana
Jotain tuntuu rinnassa
Puristavaa
Enkä tahdo poskelta
Kyyneleitä kuivata
Mul on ikävä
Mul on ikävä
Mul on ikävä
Mul on ikävä
Mul on ikävä
Unen syli
Säv. Siru Airistola · San. Jaakko Linnovaara · Sov. Jyri Sariola
Näytä sanat
laita silmäs kii
näätkö kukkasii punasii unisii
perhosii lentävii
sinisiipisii
hetki kuunnellaan
veden solinaa kalojen kotimaan
kaislojen kohinaa
hipihiljaa vaan
aina oon luona sun
vaikka illat hämärtyy
itsekin huomaan kun
kaikki aistit herkistyy
tuuli kääntyy, tyyntyy, hiljentyy
vielä hetken laivoja keinuttaa
tuuli kääntyy, tyyntyy, pysähtyy
tuolla huominen meitä jo odottaa
unen syliin saa
unen syliin saa nyt nukahtaa
sormes koskettaa
pilven hattaraa, makeaa, nuku vaan
heijastuu yli puun
täpötäysi kuu
aina oon luona sun
vaikka illat hämärtyy
itsekin huomaan kun
kaikki aistit herkistyy
tuuli kääntyy, tyyntyy, hiljentyy
vielä hetken laivoja keinuttaa
tuuli kääntyy, tyyntyy, pysähtyy
tuolla huominen meitä jo odottaa
unen syliin saa
unen syliin saa nyt nukahtaa
Umami (Makusoppa)
Säv. Siru Airistola · San. Jaakko Linnovaara · Sov. Jyri Sariola
Näytä sanat
ei merivettä juoda saa
juoda saa, juoda saa
ei merivettä juoda saa
suolainen janottaa
joo, mansikka on parempaa
parempaa, eikös vaan
sun kielen kärki tunnistaa
et se on makeaa
makusoppa
kylmä tai poppa
suussa leikkii
maku jokainen
makusoppa
kylmä tai poppa
hapan, karvas
makee, suolainen
ja uuu-mami
uuu nami-nami
jos olet syönyt aina vain
maitoa ja pottua
nyt testaa piimää hapanta
voi siihenkin tottua
tai uskallatkos leikkiä
et maistellaan greippiä
voi löytyy melko harvasta
sen makua karvasta
makusoppa
kylmä tai poppa
suussa leikkii
maku jokainen
makusoppa
kylmä tai poppa
hapan, karvas
makee, suolainen
ja uuu-mami
uuu nami-nami
ja uuu-mami
uuu nami-nami